sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Valmiina syksyyn?

Viikolla oli iltaisin niin kylmä, että oli pakko hyväksyä kesän loppuminen ja syksyn alkaminen. En minä syksyä vihaa, mutta joka vuosi sitä haluaisi kesän venyvän vielä parilla viikolla.

Eilen pistimme takkaan tulen, ja minä järjestelin kynttilöitä ikkunalaudalle ja takan päälle. En halunnut vieraiden palelevan! Istuimme iltaa myöhään ja takkatuli lämmitti mukavasti.

Tänään sitten on paistanut aurinko koko päivän ja sää on ollut suorastaan kesäinen. Tämmöistä täällä; sääkin soutaa ja huopaa.

Pojista vanhempi on parasta aikaan mummun luona Suomessa. Oli Saarikentällä katsomassa, kun Sotkamo hävisi Vedolle. Elämme jännittäviä aikoja...

Juniori on puolestaan pelannut hockeytä ihan tosissaan. Ensi viikonloppuna on edessä tärkeä turnaus Dublinissa. Sinne suuntaamme kannustamaan! 

Viikonloppu meni taas aivan liian nopeasti. Edessä kiireinen viikko ja sitten Dubliniin....





keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Iloinen lihakauppias

Piipahdin ohikulkumatkalla pienen kylän lihakaupassa. Kauppias näytti tuntevan asiakkaansa nimeltä ja antoi jopa lapsille tikkarit. Minua hän ei tietenkään tuntenut, mutta juttua riitti ja sopivat lihat löytyivät niin BBQta kuin seuraavaa päivääkin varten.

On muuten ilo tavata ihmisiä, jotka ovat elementissään tiskin takana. Tietävät ja tuntevat tuotteensa ja osaavat neuvoa ja opastaa. Tuli taas mieleen, että pitäisi enemmänkin käydä näissä pienissä kaupoissa ja kannattaa niitä. Valitettavasti sitä vaan on niin mukavuudenhaluinen, että haluaa keskittää ostokset yhteen supermarkettiin ja päästä sieltä mahdollisimman nopeasti ulos.

Täytyypä poiketa tässä lihakaupassa uudestaan, kun seuraavan kerran ajelen kylän läpi!

Käyttekö te erikseen ostamassa vihannekset ja lihat?













maanantai 11. syyskuuta 2017

Himoshoppaajille

Harvemmin tulee täällä annettua vinkkejä shoppailusta pitäville matkailijoille, joten korjataan se nyt. Pari viikkoa sitten pistäydyimme merkkitietoisten himoshoppailijoiden paratiisissa, eli Kildare Shopping VillagessaTämä outlet "kylä" sijaitsee vajaan tunnin ajomatkan päässä Dublinista etelään. Sinne pääsee näppärästi myös bussilla tai junalla.

Merkkitietoisten kannattaa jo etukäteen perehtyä "kylän" liikkeisiin, sillä niitä riittää. Jos Vercase ei oikein tunnut omalta, löytyy outletistä liikkeitä myös vaatimattomamalle budjetille. Niistä mainittakkoon nyt esim. Nike, SuperDry ja Clarksin kenkäkauppa. Kylässä on myös kahviloita ja lapsille leikkipuisto. 

Minä pidän outletin kylämäisestä milijööstä ja kauniista kasveista, joita oli jokapuolella. Meidän shoppailut oli jo shoppailtu Ikeassa, joten emme jaksaneet kauppoja kauaa kiertää. Täytyy joskus mennä sinne oikein ajan kanssa,ja miettiä etukäteen mitä haluaa ostaa.

Niin, että jos shoppailemaan tekee lomalla mieli, on Kildare silloin ehdoton MUST.





perjantai 8. syyskuuta 2017

Pari palaa onnea

Työpäiväni alkoi parhaalla mahdollisella tavalla. Ei,en saanut palkankorotusta, ylennystä enkä mitään muutakaan työhöni liittyvää. Siitä huolimatta suorastaan tanssahtelin toimiston käytävillä, tai totuuden nimissä olisin tanssinut, jos toisessa jalkapohjassa ei olisi ilkeää rakkoa. Se puolestaan tuli, koska tiistaina halusin vähän hienostella ja pistin korkkarit jalkaan. Suuri virhe, ja ne korkkarit lensivät kaaressa roskiin, kun pääsin kotiin.

No, nyt kyllä poikettiin ihan sivuraitelle, sillä onnella ja korkkareilla ei ole mitään tekemistä keskenään. Kävi nimittäin niin onnellisesti, että muutama työkaverini oli Helsingissä työmatkalla ja toivat minulle Fazerin suklaata. Ensin tuli levyt ja patukat, ja olin kerrassaan onnellinen. Sitten vielä tuotiin rasia Sinistä. Onni on työmatkoilla Suomessa käyvät työkaverit.

Olen jo kauan sitten päättänyt, että suklaasta saa ja pitää nauttia, mutta kohtuudella. Pari palaa iltateen kanssa, ei tapa. Pakkohan sitä on tarjota myös perheen miehille, mutta sitten pistän levyn taas piiloon liinavaatekaappiin, pussilakanoiden alle. Nämä herkut ovat minun, eikä kätköilleni ole kenelläkään mitään asiaa. Hankkikoot omat suklaansa... Kyllä, tässä asiassa olen 100% itsekäs. 

Ei saisi aina verrata Suomea Ruotsiin, mutta... Meillä on tälläinen maistuva kansallisaarre, mutta miksi sitä ei ole myynnissä pohjoismaiden ulkopuolella esim. lentokentillä? Pienen Corkin kahden euron kaupastakin saa Daimia, mutta Fazerin Geishaa ei ole näkynyt. Ikean ansiosta Maraboun suklaat tunnetaan, vaikka maussa ne eivät pääse lähellekään Fazeria. Se on sääli se, vai mitä?

Makeata perjantaita teillekkin!




tiistai 5. syyskuuta 2017

Tytöttelyä

Käväisin tässä viikolla hakemassa syötävää läheisestä lounasravintolasta. Tilaan sieltä silloin tällöin myös kokousiin purtavaa, joten tuntevat minut. Muistavat jopa etunimenikin! Kun lähdin voileipäpaketti kanssa takaisin toimistoon, huikkasi yksi tytöistä (tai paremminkin naisista) perääni, että Saara, nähdään taas pian ja nauti voileivästäsi, tyttö. Tyttö, siis minäkö? Kyllä vaan. Corkissa kaiken ikäisiä ja kokoisia naisia tytötellään. "Mitä kuulu, tyttö?" "Onko kaikki hyvin, tyttö?" "Minne olet menossa, tyttö?"

Ihmiset myös muistavat etunimesi, koska heti sen kuulutuaan alkavat toistamaan sitä keskustelussa. "Saara, kauanko olet asunut täällä?" "Nähdään ensi viikolla, Saara." "No, hei Saara, enpä ole nähnyt sinua pitkään aikaan."

Itse olen huono muistamaan nimiä, enkä edelleenkään osaa toistaa toisen etunimeä keskustelussa. Se tuntuu, jotenkin turhalta, eikä vaan istu puheeseeni. Arvatkaapas nolottaako, kun en läheskään aina muista muista puolitutun nimeä. Ei kehtaa edes kysyä, koska toinen tietysi muisti heti minun nimeni...






sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Oppia ikä kaikki ja keittiön pöytä

Käväisin eilen Dublinissa ja tietysti myös Ikeassa. Kyllähän se kärry kummasti täyttyi, vaikka mitään ihmeellistä ei ostettukkaan. Masu tuli täyteen lihapullista ja perunamuusista ja lopuksi vielä jäätelöstä.
Nyt sitten pitää vielä saada poika vaihtamaan meille kaksi kattolamppua...

Näihin tabletteihin ihastuin ja hyvin sopivat kesällä Suomesta ostamani vahakankaan kanssa.




Tänään olen sitten opiskellut Instagramin käyttöä. Kun on tablettia, iphonea ja läppäriä, niin vanhan pää menee pakostakin sekaisin. Onneksi Juniori on ollut apuna ja ihmeen kärsivällisesti vääntänyt rautalangasta, miten homma toimii. Haluan nimittäin käyttää kameralla otettuja kuvia, ja se tekee hommasta vähän haastavampaa. Käykääpä katsomassa suurella vaivalla postaamiani kuvia.. Sieltä ne löytyvät SaaraBeen alta. 

Seuraavana sitten on vuorossa Pinterest...Oppia ikä kaikki!

perjantai 1. syyskuuta 2017

Jos mitään onnettomuutta ei olisikaan tapahtunut

Meillä näkyy useita englantilaisia TV-kanavia ja viime viikkoina lähes jokaiselta on tullut joku Diana-aiheinen dokumentti. 20-vuotta sitten heräsin puhelimen pirinään. Asuimme silloin Lontoon liepeillä ja äiti soitti Suomesta. Hän oli aamu-uutisista kuullut, että Diana oli kuollut auto-onnettomuudessa Pariisissa.

Onnettomuutta edeltävinä viikkoina Diana oli ollut normaalia enemmän (ja se on silloin paljon se) tiedotusvälineiden hampaissa. Muistan elävästi, kuinka hänen loputonta lomailemista arvosteltiin aamutelevisiossa. Lööpit kertoivat prinsessan jokaisesta liikkeestä. Median mukaan ”kansa” oli kyllästynyt Dianaan. No, ihmekkös tuo, kun lehdet olivat hänen kuviaan täynä. Kansa taisi olla kyllästynyt lehtiin ja ilmeiseen loppukesän uutispulaan, jota täytettiin Dianan lomakuvilla ja uudella miesystävällä, joka sattumoisin oli Haroddsin omistajan poika Dody Al Fayed.

Olin juuri aloittanut uuden työn ja muistan elävästi, kuinka siellä kehystettiin kuva prinsessasta ja se pistetiin matkatoimiston ikkunaan. Yksi työkavereistani lähti edellisiltana hautajaiskulkueen reitiltä etsimään paikkaa, josta olisi hyvät näkymät. Hän otti mukaan makuupussin ja paljon ruokaa.

Kensingtonin linnan edusta oli täynä kukkia ja minua edelleen harmittaa, että en mennyt siellä käymään. Pojista vanhempi vaan oli erittäin vilkas, eikä tahtonut pysyä rattaissa, ei sitten millään. Ja niin se jäi...

Nyt ajattelin, että noita onnettomuutta edeltävinä kuukausina Diana oli yksinäisempi kuin koskaan. Pojat olivat lomalla koulusta, mutta eivät suinkaan viettäneet aikaansa pelkästään äitinsä kanssa. Suuri rakkaus sydänkirurgin kanssa ei edennyt Dianan haluamalla tavalla. Mies ei kestänyt julkisuutta, eikä luultavasti Dianan ripustautumista. Avioeron jälkeen prinsessa etsi edelleen tarkoitusta elämäänsä. Hovi oli pettynyt häneen ja nyt ”kansakin” oli kyllästynyt...

En usko hetkäkään, että Dodista olisi joskus tullut Dianan uusi aviomies. Se oli sellainen laastarisuhde, kesäromanssi, joka syksyn muuttuessa talveksi, olisi mitä luultavammin loppunut. Luulen, että Diana olisi vetäytynyt kuukaudeksi-pariksi täysin julkisuudesta, mikäli se nyt oli mahdollista. Sitten hän olisi pala palalta rakentanut itselleen uuden elämän. Ihan helppoa se ei tietysti, yhdelle maailman kuuluisimmista naisita, ollutUskon, että se olisi koostunut erillaisista hyväntekeväisyysprojekteista eri puolilla maailmaa. Valitettavasti
poikiensa kanssa hän ei pystynyt viettämään yhtä paljon aikaa kuin olisi halunut. Hehän olivat sisäoppilaitoksessa ja tapailivat lomillaan luonnolisesti myös isäänsä. Se kuitenkin on selvä, että pojilla ja äidillä oli erittäin lämpimät välit.

Poikien aikustuttua huomio olisi luultavasti siirtynyt äidistä poikiin, ja sittemmin heidän puolisoihinsa ja lapsiinsa. Dianakin olisi löytänyt rinnalleen uuden puolison, mutta tuskin sitä kirurgia ja nauttisi täysillä isoäidin roolista. Miehen kylläkin olisi pitänyt tottua julkisuuteen jo ennen Dianaa, sillä harva kestäisi olla kuvaajien loputtoman kiinnostuksen kohde. Olisko hän kateellinen Katelle? Tuskin. Helpottunut taitaisi olla, kun valokeila kohdistuisi hänestä johonkin toiseenkin. Omien kokemustensa jälkeen olisi ollut luonnollista, että hän olisi ollut Katelle tukena ja mentorina. Luulen, että he olisivat tulleet hyvin toimeen. Katen äiti Carol sitävastoin olisi kilpaillut lastenlastensa huomiosta. Kaksi kokkia ei välttämättä mahdu samaan keittiöön, noin niin kuin kuvainnollisesti. Ja kaunis hän olisi edelleenkin ja tyyli-ikoni tietysti.

Olin kerran Heathrown lentokentällä odottamassa miestäni, saapuvien aulaan saapui ylväs, vähän vanhempi rouva, kuluneen näköistä matkalaukkua vetäen.  Hänessä oli jotain sellaista, jota en osaa selittää. Oli pakko katsoa tarkemmin. Ylväs ryhti, jotenkin tutunnäköiset  kasvot ja sitten tajusin: kyseessä oli Dianan äiti. Liekkö tullut tytärtään tapaamaan Skotlannista? Diana muistuttaisi äitiään, jossa oli veilä vanhempanakin sitä jotain, joka pysäytti katsomaan uudemman kerran.

Haluaisin ainakin uskoa, että prinsessa olisi löytänyt tasapainon elämäänsä ja päässyt eroon katkeruudesta hovia ja prinssiään sekä tämän uutta vaimoa kohtaan. Siis jos hän edelleen eläisi...

Kohtalo puuttui kuitenkin yllättäin peliin. Ja yhtäkkiä aamutelevisossa puhuttiinkin kansan rakastamsta prisessasta, aivan toiseen sävyyn. Lööpit surivat kaunista ja hyväsydämistä Dianaa. Yhdessä yössä lehdistön parjaamasta Dianasta tulikin lähestulkoon pyhimys. Myöhemmin Mohamend Al Fayed syytti hovia salamurhasta. Uskokoon ken haluaa, mutta paparazit ne takaa-ajollaan Dianan tappoivat. Seurasivat häntä kuin näkäiset petoeläimet illallistaan.

En ole koskaan pitänyt Dianaa pyhimyksenä. Paremminkin olen tuntenut sääliä häntä kohtaan. Järjestetty, rakkaudeton avioliitto ja elämä nuorena untuvikkona, omia ikivanhoja sääntöjä noudattavassa, hovissa. Nuoresta tytöstä tuli kertaheitolla koko maailman omaisuutta, ilman minkäänlaista tukea ja valmennusta vaativaan roollin.  Sitten vielä vanhempien avioeron aiheuttamat perheongelmat ja bulimia. Rahasta ei tietenkään ollut pulaa, mutta onnea se ei kuitenkaan mukanaan tuonut.

Oltiinpa hänestä mitä mieltä tahansa, oli Dianalla kyky kohdata ihmisiä. Tämä taito muilta kuninkaallisista puuttui. Diana ja Fergie olivat kuin a breath of fresh air kaavoihinsa kangistuneessa ja tunkkaisessa hovissa. Dianalle olisi varmasti löytynyt paikka ja tehtävä tässä maailmassa, ilman mitään kuninkaallisia titteleitä. RIP.




Mielestäni Dianan kaksi kauneinta iltapukua. En osaa päättää kummasta pidän enemmän.

Kuvat: Pinterest

Tässä vielä videonpätkä NIISTÄ häistä. Muistan kuinka lumoutuneena seurasin vuosisadan rakkaustarinaa televisiosta.



Ja Elton Johnin Goodbye England's rose...