torstai 23. marraskuuta 2017

Kiitollisuudesta

Irlannissa ei kiitospäivää vietetä, mutta koska täältä on sankoin joukoin muutettu länteen, nousee se ehkä enemmän esille kuin Suomessa. Irlantilaisilla tuppaa olemaan sukulaisia USAssa ja muutenkin sinnepäin yhteyksiä. Työpaikalla Thanksgiving on rauhallinen päivä, sillä kerrankin on "länsi" kiinni keskellä viikkoa. 

Mietin tuossa työmatkalla, että mistä minä olen juuri nyt kiitollinen? 

Ihan ensimmäiseksi tuli mieleen oma äiti ja tieto siitä, että hänellä on hyvä olla. Ei tarvitse koko ajan olla huolissaan, että mitähän siellä tänään tapahtuu. Sellainen pitkäaikainen stressi ja huoli kun syö ihmistä sisältä. Tuntee itsensä täysin neuvottomaksi, kun ei voi olla kahdessa paikassa yhtäaikaa.

Miehen työkuviot muuttuvat taas. Cork vaihtuu kohta Dubliniksi. Olisi voinut vaihtua myös Tukholmaksi, Cambridgeksi tai Sveitsiksi. Eli en valita. Olen kiitollinen siitä, että asiat loksahtelivat lopulta paikoilleen.

Eilen istuimme olohuoneessa ja pojat nauraa rätkättivät jollekkin typerälle asialle. Vaikka he välillä saavatkin hermoni kiristymään, en voisi kuvitella elämää ilman heitä. Olen kiitollinen, että minusta tuli äiti, sillä sekään ei ole aina itsestään selvää.

Yllätyin itsekkin, kun huomasin ensimmäistä kertaa vuosikausiin suunnittelevani tulevaisuutta. Mitä teemme miehen kanssa sitten, kun Juniorikin on jo opiskelemassa? Olisiko sittenkin mahdollista toteuttaa yksi suuri unelmani ja nähdä enemmän maailmaa? Miehen työpaikka, kun voi periaatteessa olla vaikka toisella puolella maapalloa. Pelkästään ajatus siitä, että pystyn katsomaan eteenpäin ja miettimään tekemisiäni muutaman vuoden kuluttua, teki minut iloiseksi ja kiitolliseksi. Möykky on siis siirtynyt taka-alalle, eikä pyöri jatkuvasti mielessäni! 


Mistä sinä olet kiitollinen juuri tänään?



maanantai 20. marraskuuta 2017

100 v Suomea juhlimassa Dublinissa


Dublinin suomalaiset järjestivät lauantaina oikein mukavat juhlat 100 vuotta täyttävän Suomen kunniaksi.Tyttöjen kanssa päätettiin jo hyvissä ajoin, että sinne mennään ja ollaan yötä. Päivällä oli Temple Barin alueella aiheeseen liittyviä luentoja ja keskusteluja. Satuimme paikalle, kun siellä esitelmöitiin Dublin ja Helsingin kaupunkisuunnittelusta. Jouduimme kuitenkin lähtemään aika pian takaisin hotellille, sillä herätys oli ollut aivan liian aikaisin, ja iltajuhlaa varten oli tarkoitus ottaa vielä kauneusunet. No, uni ei tullut, mutta saipa ainakin vähän aikaa levätä. 

Harvoin sitä käy juhlissa, joihin laittaudutaan oikein kunnolla. Mitäpä sitä ei isänmaansa eteen tekisi, joten sovituskopissa tuli vietettyä edellisenä lauantaina ihan tarpeeksi aikaa. Suurin hotellihuone muuttui kampaamo-meikkibaari-kynsihuoltolaksi, kun suomirouvat valmistuivat juhliin. Ja kuten kuvista näette, niin eikö ollakkin vaan upeita naisia, koko porukka?

Sitten korkkarit jalkoihin ja takseihin, ja kohti juhlapaikaa. Kaikki liput oli myyty, ja paikalla oli tietääkseni 170 henkilöä. Ohjelmassa oli lyhyitä puheita ja Suomen suurlähettiläs, Jaana Tecenberg, välitti terveiset Irlannin ystävältä ja Suomen ulkoministeriltä Timo Soinilta (!). 

Nostimme maljan 100-vuotialle ja lauloimme tietysti Maamme-laulun. Juhlijat edustivat montaa eri sukupolvea. Oli niitä jotka ovat asuneet täällä jo kymmeniä ja taas kymmeniä vuosia, ja niitä jotka olivat tänne tulleet vastikään joko au-paireiksi tai töihin. Sekä tietysti kaikea siltä väliltä. Irlannin ainut suomalaisjulkkis Dr. Evakin oli paikalla. 

Kun virallinen puoli oli ohi, oli musiikin aika. Ensin elävää musiikkia ja päivälllisen jälkeen DJ alkoi soittamaan suomalaista musiikkia, laidasta laitaan. Laulettiin ja tanssittiin yhteen asti aamulla ja hauskaa oli. Energisimmät lähtivät vielä Dublinin yöhön ja me uniset takaisin hotelliin. 

Jos joku juhlien järjestämisessä mukana olleista lukee tätä postausta, niin kiitos ja kummarrus teille. Suomi sai arvoisensa juhlan, ja me mukavan illan, jota muistellaan vielä pitkään.

Ja kun juhlinnan makuun on päässyt, jatketaan Suomen juhlimista vielä uudestaan kahden viikon kuluttua. Voisikohan sitä mennä sinne samalla puvulla, miettii täällä väsynyt hän?










perjantai 17. marraskuuta 2017

Vauvan varpaita lämmittämään

Meillä töissä syntyy työkavereiden perheisiin vauvoja monta vuodessa. Lähetän aina perheeseen työpaikan kukat, mutta nyt päätin kukkien lisäksi myös tehdä pienet lahjat ihan vain minulta. Nämä isät ja heidän vaimonsa kun ovat tulleet kovin tutuiksi vuosien varrella. 

Pienten sukkien neulominen on kyllä sellaista näpertämistä, mutta kun ensimmäinen tossu on valmis, sujuivat seuraavat jo nopeasti. Ohje löytyy täältä.

Sitten vielä tein pienet kortit ja ruusukkeen pakettiin kreppipaperista. Tossusta olen jo siirtynyt sukkiin ja menossa on toinen pari. Kantapään kavennukset eivät tahtoneet sujua, joten niitä purettiin monta kertaa. Nyt sekin jo sujuu nopeammin. Onneksi netistä löytyy hyviä ohjeita, joissa rautalangasta väännetään, miten kantapää kapenee! Tabletti on tiukasti vierssä, kun kieli keskellä suuta kaventelen kantapäitä.

Viikonloppuna en blogiin ehdi, mutta palataan asiaan ja siihen, miksi en ehdi, ensi viikolla. 

Mukavaa viikonloppua teille kaikille!








torstai 16. marraskuuta 2017

Hemmottelua ja sauna-asiaa

Mistähän se johtuu, että itsensä hemmotteleminen on välillä niin vaikeaa? Siis, vaikka ei ole edes mistään suurista summista kysymys. Onneksi aikaa on omiin juttuihin ihan tarpeeksi, eikä tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa, vaikka häipyisikin vaikkapa kaupungille tuntikausiksi. Silloin kun omaa aikaa olisi kipeimmin tarvinnut, ei sitä juurikaan irronnut. Ehkä se selittää, miksi nyt nautin täysin rinnoin tästä elämänvaiheesta.

Kotoiluhemmottelu on lähestulkoon ilmaista, joten siitä en tunne koskaan huonoa omaatuntoa. En vaikka pyykkikori pursuilisi ja keittön lattia suorastaan huutaisi moppausta. Hemmottelen itseäni tekemällä käsitöitä ja lukemalla vaikkapa sisustuslehtiä. NetFlixiltä löytyy aina jotain katsottavaa, ja äänikirjojakin kuuntelen ahkerasti. Hemmotteluksi lasken myös takkatulen ja kynttilät. Unohtamatta perjantaikukkapuskaa, jonka ostan matkalla töistä kotiin. Se on sellainen kiitos itselle, että taas sait viikon pakettiin!

Materiaalihemmottelu on kohdallani aika satunnaista, mutta turha sitä on kieltää, että enkö jostakin uudesta hankinnasta nauttisi. Olipa se sitten lentokentältä ostettu hajuvesipullo tai vaatekappale, jota ilmankin tulisin ihan hyvin toimeen. Jos viimeinen penni olisi menossa ja postiluukusta pukkaisi karhukirjeitä, niin silloin tuosta hajuvesipullosta pitäisikin kantaa huonoa omaatuntoa. Muussa tapauksessa ei. Siitä nimittäin riittää iloa ja tuoksua pitkäksi aikaa ja onhan sitä ihan mukava katsoakkin.

Teen aina päätöksiä, että alan käymään kerran kuukaudessa kauneushoitolassa. Eipä tule sitäkään tehtyä, vaikka niitä on täällä joka kadunkulmassa. Kampaajalla käynti on minulle hemmottelua, sillä siellä on kaikki uudet naistenlehdet. Tämä nykyinen kampaajani on oikein mukava, eikä höpötä taukoamatta. Edellinen oli aivan liian utelias ja puhelias, vaikkakin hyvä työssään. 

Taitaa olla ikään liittyvä oivallus, että koko ajan ei tarvitse olla menossa tai sosiaalinen. Hyvä perjantai-ilta on naapurin kanssa juttelua teekuppi kourassa. Olen asunut liian kauan Suomesta pois, että kaipaisin enää saunaa. Jos meillä kuitenkin sellainen luksus olisi, niin kävisin lauantai-iltana saunassa, pistäisi takaan tulen ja lötköttelisin sohvalla. Eihän sitä nyt sauna jälkeen halua lähteä yhtään mihinkään!Sauna luultavasti tekisi minusta lopullisesti kotihiiren, eli ehkä näin on parempi.

Uimahallien yhteydessä täällä on usein sauna, mutta ne ovat sellaisia ylikuumia, kuivia koppeja, josta on saatettu ottaa vesikiulu pois. Koska vesi ja sähkö eivät sovi yhteen... Näin minulle on asia selitetty! Itse hoidan tämän asian, silloin harvoin kun saunassa käyn niin, että vien vesipullon mukanani ja heitän siitä vettä kiukaalle.

Joillakin suomalaisilla on täällä saunat, mutta itse en ole sitä koskaan halunnut. Mies kyllä kerran sanoi, että jos joskus vielä muutetaan niin rakennetaan uuteen kotiin sitten myös sauna. Muutamme varmasti joskus hamassa tulevaisuudessa, mutta saunaa tuskin rakennamme.

Kertokaapas te, miten hemmottelette itseänne?

Tämä ihana kukkakauppa ei valitettavasti ole työmatkani varrella. Perjantaikukkapuska löytyy ihan vain ruokakaupasta.






maanantai 13. marraskuuta 2017

Energiaa merestä

Blogissa on ollut hiljaista. Vai pitäisikö sanoa blogeissa? Englanninkielisestä blogimaailmasta en tahdo saada otetta ollenkaan. Piirit ovat suuret, ja sekaan on lähestulkoon mahdotonta kiilautua. En jaksa sellaista itsensä tuputtamista ja lukijoiden kalastamista. Pitäisi olla esillä ja pyöriä toisten blogeissa vain ja ainoastan siksi, että saisi näkyvyyttä. No thanks. Luulenpa, että pistän pillit pussiin siltä osin tässä lähiaikona. Toinen vaihtoehto olisi pitää blogi ja vaihtaa kieltä. Olisiko hyggeblogille tilaa suomeksi? Mitä mieltä olette?

Edelliseen postaukseen tuli todella paljon kommentteja. Kiitos niistä teille. Asia on ajankohtainen niin monessa perheessä, enkä todellakaan ole ainut joka näiden asioiden kanssa on joutunut painimaan. Nyt on kaikki kuitenkin hyvin, ja minulla yksi suuri huoli vähemmän. Eletään päivä kerraallaan ja ollaan kiitollisia juuri nyt, tästä hetkestä. Tulevaisuutta en ala nyt murehtimaan.

Olin viime viikon jotenkin täysin voimaton, mutta nyt tuntuu, että energiaa on taas enemmän. Viikko tuo mukanaan paljon mukavia asioita, ja toivon mukaan muutama muukin umpisolmu viikon aikana aukeaa. Minunhan elämässä ei koskaan mene niin, että on vain yksi iso ja kuluttava ongelma. Ei, niitä on aina kerralla monta, erikokoista ja näköistä. Sitten vähitellen ne solmut aina aukeavat ja yhtäkkiä huomaakin, että kaikki onkin taas kunnossa. Niin se pelaa, kuten pojista vanhempi pienenä sanoi suomeksi!

Viikonloppuna potkaisin itseni lenkille ja vieläpä kahdesti. Onneksi eilen oli pipo ja hanskat mukana, sillä mereltä tuuli kylmästi. Nautin suunnattomasti siitä, että nykyisin voimme miehen kanssa käydä rauhassa kahdestaan kävelyllä. Eilenkin jatkoimme vielä mukavaan pubiin lounalle. Eikä ollut kiire mihinkään.

Illalla neuloin kahdelle vauvalle tossuja. Esittelen ne täälläkin, kunhan saan toisen parin valmiiksi. Niin, ja älkää pelätkö, en ole raskaana!!!


Ja sitten lounaaksi kasvissosekeittoa ja tuoretta soodaleipää...


tiistai 7. marraskuuta 2017

Suomi 100 kiittää, vai kiittääkö?

Joskus on elämässä aikoja, jolloin ei voi päästää tunteitaan pintaan. On vaan oltava tehokas ja toimittava. Viime viikko oli sellainen. Lensin lyhyellä varoitusajalla Suomeen, koska minua siellä tarvittiin. Ei ollut aikaa miettiä, että kävisikö tämä viikko vai joku toinen. Äidin pallottelu kodin ja sairaaloiden välillä oli jatkunut liian pitkään. Oli tullut se aika, jolloin koti ei ollutkaan enää se paras ja turvallisin paikka. 

Milloinkahan Suomessa herätään siihen, että kaikki vanhukset eivät pärjää yksin kotona? Voisin kirjoittaa kaikista käänteistä vaikka kirjan, eikä se olisi mitään mukavaa luettavaa. Ulkomailla asuminen on viime kuukausien aikana ollut erittäin raskasta. Ystävien, naapureiden ja sukulaisten avulla ollaan selvitty tähän asti. Olen heille kaikesta avusta ja huolenpidosta todella kiitollinen. Sitten tuli raja vastaan, eikä yksin asuminen enää sujunut. Sain viestin serkultani ja lähdin heti Suomeen. Onneksi. 

Löytyi kuin löytyikin äidille kodinomainen ja viihtyisä huoneisto palvelutalosta. On paljon tilaa ja omat huonekalut. On mukava ja auttavainen henkilökunta ja tuttuja asukkaita. Ei ollut helppoa lähteä takaisin Irlantiin tälläkään kertaa. Lähdin kuitenkin hyvillä mielin, sillä pitkästä aikaan tiesin, että äidillä on hyvä olla ja hänestä pidetään huolta. 

Parin viikon kuluttua,94-vuotissyntymäpäivänsä aamuna, hänen tietää, että täältä häntä ei heitetä mihinkään. Paras mahdollinen syntymäpäivälähja paljon elämää nähneelle, entiselle lotalle.

Itsenäistä 100-vuotista Suomea on juhlittu koko vuosi. Puheissa ja artikkeleissa valtiovalta kiittää ja kumartaa, niitä harvoja veteraaneja ja lottia, jotka ovat vielä elossa. Jos Suomi on heille niin kiitollinen, niin eiköhän sen voisi näyttää toisella tavalla. Nimittäin niin, että heistä viimeisinä vuosina pidettäisiin huolta. Kunniakirjat ja kauniit sanat eivät auta sillä hetkellä, kun puolikuntoista vanhusta viedään taas kerran, aivan liian aikaisin, sairaalasta kotiin. Veteraaneja on jäljellä vain kourallinen, muutaman vuoden kuluttua ei enää yhtään. Nyt pitäisi toimia ja nopeasti, sillä ihan pian on liian myöhäistä, vai sitäkö tässä odotetaan?

Ja viimeisen kappaleen takana olen minä, tytär, eikä äitini.




lauantai 28. lokakuuta 2017

Jazzing in Cork

Olen viimeiset kaksi kuukautta viettänyt hiljaiseloa. Käynyt vain töissä ja joogassa. Olohuoneen sohva on riitänyt viikonloppuisin viihdykkeeksi. Ei vaan ole huvittanut lähteä mihinkään. Sitä kun on ollut kaikenlaista muuta mielessä, joten koti on riittänyt. No, tänä viikonloppuna Corkissa on soinut jatsi. Jokavuotiset festarit ovat minusta tämän kaupungin paras tapahtuma, joten minunkin oli aika lähteä ihmisten ilmoille.

Eilen lähdimme ystäväpariskunnan kanssa kaupungille, ilman sen tarkempia suunnitelmia. Ilma on ollut viime päivinä uskomattoman leuto, joten väkeä oli kaupungilla runsaasti. Teki hyvää lähteä vähän tuulettumaan ja näkemään pitästä aikaan hyvää ystävää. Pubit olivat tupaten täysiä, mutta sopu antaa sijaa ja onnistuimme pääsemään jopa istumaan. Kylläkin sillä seurauksella, että kuulimme musiikkia, mutta emme nähneet esiintyjiä.

Ja kun vauhtiin päästiin, niin tänään lähdettiin miehen kanssa iltapäivällä taas kaupungille. Siellä olisi voinut olla vaikka kuinka kauan ja hyvän tunnelman voi oikein aistia. Näin jo toisen kerran tosi hauskan hollantilaisen May Day Jazzbändin, joka esiintyi ulkolavalla. Kerrankin on festareiden aikana ollut upea ilma ja ihmiset siten huipputuulella. Käytiin sitten vielä syömässä pitsat ja tultiin kotiin. Tänä iltana vanhat lepäävät kotona!!!

Huomenna olisi tarkoitus vielä lähteä kuuntelemaan toista hollantilaisbändiä. Eli ihan on mennyt jatsiksi koko viikonloppu. Ja mikä parasta maanantaina on yleinen vapaapäivä! 

Tässä teillekkin jatsia laulantain piristykseksi. Eihän tästä voi olla tulematta hyvälle tuulelle!