keskiviikko 2. elokuuta 2017

Kesäisiä tapahtumia

Suomi on kyllä varsinainen kesätapahtumien luvattu maa. Tarjolla on jos jonkinmoisia festareita, teatteria, markkinoita, herätysliikkeiden kesäseuroja, oopperaa, runoutta ja taidetta. Huonosti olen kesätapahtumia kiertänyt kesälomillani. Markkinoita osuu lähes aina lomaillessani, mutta niistä en jaksa innostua. Sitä samaa ylihintaista metrilakua ja typerillä teksteillä varustettuja t-paitoja...

Tänä kesänä olin yksin liikkeellä, joten ei tarvinnut miettiä miten muilla aika kuluu. Kesäteatterissa en ole käynyt vuosiin, mutta nyt innostuin lähtemään Lappajärven Halkosaareen katsomaan Kivikasvojen Suomi 100- esitystä. Olipa hyvä, että Halkosaari tuli puheeksi sukulaisvierailulla. Varasimme liput seuraavaksi päiväksi ja nautimme täysillä esityksestä. Ajatelkaa, Fredi 75v. oli vielä mukana. Liekkö kesäteatterin supisuomalainen sijainti (kylläkin kaatosatella varustettuna) vai esityksen teema, joka herkisti tämän ulkosuomalaisen. Tätä allaolevaa kappaletta kuuntelin nenäliinapakettia käsilaukusta kaivaen. Oli myös mukavaa huomata, että vaikka vuosikymmeniin emme sukulaiseni kanssa olleet juurikaan tavanneet, meillä oli paljon yhteisiä muistoja ja paljon puhuttavaa. Otetaan ensi kesänä uudestaan M!






Kaustisen kansanmusiikki festarit sattuivat myös lomani aikaan,  ja kun siellä esiintyi Samuli Edelmann, niin pitihän seilläkin lähteä käymämän. Teimme Kaustiselle treffit ystäväni kanssa, hyvissä ajoin ennen konsertin alkua. Mukavanhan siellä oli kierrellä, mutta jos edellispäivänä Halkoksaaressa satoi vettä kaatamalla, niin nyt oli muuten vain aivan järkyttävän kylmä. Ei tullut mieleeni ottaa mukaan pipoa ja käsineitä. Pakko oli ennen konsertin alkua käydä läheisessä kaupassa ja ostaa sukkahousut ja huivi kaulaa lämmittämään. Asteita ei mittarissa tainnut olla paljon kymmentä enempää.

Katselimme vähän aikaa kansantanssiesityksiä. Ensimmäinen esitys oli niin pitkä ja samoja kuvioita loputtomasti toistava, että alkoi ihan haukotuttamaan. Sitten lavalle tuli eloa, kun iloiset ilomansilaiset valloittivat lavan. Siinä jalka nousi ja hameiden helmat hulmusivat.





Edelmannin Konsertti oli hyvä, mutta loppui mielestäni kesken. Siinä vaiheessa kun Samuli alkoi laulaa tuttuja kappaleita, olikin aika pistää jo pillit pussiin. Kiitos lämmittävien sukkahousujen ja höyryävän teekupposen, ei teltassa tarvinnut enää väristä. Voi, sitä Suomen suvea!



Niin, että kerrankin tuli  kulttuuriakin harrastettua kesälomalla. Olettekos te pääseet nauttimaan kesän tapahtumista?


4 kommenttia:

  1. Olis ollut kiva päästä Kaustisiin. Meillä menee kesä nyt vieraita ruokkien tai pitopalvelun kanssa, taidan olla syksyllä ihan rätti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luinkin juuri sun postauksen ja ihan tunsin myötäväsymystä puolestasi. Oli teillä juhlat!!!

      Poista
  2. Mukavista suvisista hetkistä olet päässyt nauttimaan. Suomen kesätapahtumat jäivät minulta väliin Trans-Siperian junamatkan vuoksi. Sen aikana pääsin balettiin vieläpä oikein arvovaltaisessa seurassa. Moskovan Bolshoi-teatterissa kävin katsomassa ystävien kanssa Kansainvälisen balettikilpailun loppuhuipennuksen, jota Putin kunnioitti läsnäolollaan. Toinen matkan kulttuuririento oli Ulan Batorissa, jossa vieraili Mongolian Grand Theatre of National Art ja tarjosi huiman esityksen kurkkulauluineen, hevosenpääviuluineen ja kansantansseineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas teillä seuraa. Putinhan se nyt on näin kesän kunniaksi kunnostautunut tällä kultuurin saralla, kun Savonlinnassakin kävi. Hienoja esityksiä olet päässyt katsomaan.

      Poista

Jätä kommentti. Kiitos!